Nyt Nappaa 2012

Leiri 2012 oli: Nyt nappaa IV. Tossut ja tassut yhdessä oli Koivurinteen Erän kuudes nuorten leiri.

Leiriläisiä oli 33 nuorta, tyttöjä ja poikia. Tänä vuonna meillä oli ilo saada yhteistyökumppaniksemme Pielisen Aktiivikoirat ry. Nimensä mukaisesti aktiivikoirista löytyi myös aktiiviohjaajia, jotka olivat paneutuneet ohjelmaan todella ammattitaitoisesti ja hyvin.

Kiitos Jaana ja Sami ja muut aktiivikoirat ry:n ohjaajat.
Leirin ohjelmaan kuului totuttuun tapaan kaikkea eräaiheista aina kalastuksesta
melontaan ja ensiapuun. Ohjelmassa painotettiin tällä kertaa koiria, joita oli useita
mukana leirillä. Eläimiä hellittiin, valokuvattiin, leikitettiin ja niille valmistettiin
leluja sekä koppeja. Syntyneet kaksi koppia jää Eräkartanon koiratarhaan käyttöön.

Kolmipäiväinen tapahtuma huipentui esteratakisaan, johon myös nelijalkaiset leiriläiset osallistuvat. Kiitos leiriläiset, isoset, emännät ja ohjaajat, teidän avulla nuoret saivat viettää tapahtumarikkaita ja antoisia leiripäiviä.